Fiilinkejä

 

 

Tästäkin päivästä on jo melkeen kuukausi, hui. Muutama päivä sen jälkeen kun olin tullut Suomesta takasin, kävin moikkaamassa Dianaa Alcalássa. Diana lähti siis sen perheestä uudenvuodenaattona, ja asu loppuajan hostellissa Alcalássa. Räpsittiin muutamia kuvia, mun tarkotuksena oli ottaa Alcalásta kuvia koska siitä on tullu mulle yks tärkeimmistä paikoista täällä, mutta loppujen lopuksi en mä niitä sit ihan hirveesti saanu otettua :D Ja mun mielestä se on muutenkin paljon nätimpi illalla, kun se on täynnä ihmisiä! Yliopistokaupunki kun on kyseessä, niin päiväsaikaan kaikki on koulussa haha.

Oon tajunnut, että fiiliksiä on hirveen vaikea kirjottaa, kun ne vaihtelee päivästä toiseen. Välillä on sellasia päiviä, kun tekee jotain tosi kivaa, ja on sellanen rakkausfiilis tätä paikkaa ja näitä ihmisiä kohtaan, ja ajattelee, ettei ikinä halua lähteä pois. Sen kivan ei ees tarvii olla mitään uutta tai ihmeellistä, vaan se voi olla ihan esimerkiks kävelylenkki pelloilla, ja siellä uuden kukkulan löytäminen, josta on hieno näköala. Välillä taas on sellasia päiviä kun ei tee mitään muuta kun lagaa kotona, R:n kanssa ei suju eikä hostvanhempienkaan kanssa tuu juteltua oikeen mitään koko päivänä. Eli toisin sanoen, huonoja päiviä. Onneksi näitä jälkimmäisiä on kuitenkin paljon vähemmän, kun noita hyviä päiviä.

Kuitenkin, joku asia mikä on muuttunut merkittävästi joulun jälkeen, on R:n käytös mua kohtaan. Oon tajunnut, etten oo oikeestaan pahemmin kirjottanut tänne ees tästä hostperheestä ja mun fiiliksistä täällä, yleensä enemmän muista jutuista, kuten mitä oon tehny kavereiden kanssa yms. Se on johtunut ihan siitä, että mulla on ollu niin helppoa tässä perheessä, ei oo ollu mitään ongelmia, oon vaan toitottanut kaikille kuinka mulla on niin huippuperhe, ja tätä parempaa ei vois olla.

Ja oon yhä sitä mieltä. Että mulla kävi ihan sairaan hyvä tuuri tän perheen kanssa. Mutta kuten sanoin, R:n ja mun suhteelle on tapahtunut jotain, ja valitettavasti negatiivisessa mielessä. Tulin takasin siis sillon 4.1, joka oli maanantai, ja se koko viikko oli R:llä vielä lomaa koulusta. Me pelattiin varmaan joka päivä jotain kymmentä eri lautapeliä, ja joka _ikisessä_ se suuttu, ja me riideltiin. Se suuttu ihan sairaan herkästi kaikesta, ja ei silleen miten normi 8-vuotias suuttuu, vaan se myös oikeesti saatto alkaa haukkumaan ja valehtelemaan, kuinka mä olin koko ajan väärässä ja paha ihminen. Aattelin sillon, ja puhuttiin hostäidinkin kanssa, että se on varmaan vaan sellasta hermostununeisuutta ja ylienergisyyttä, kun ei oo ollu pitkään aikaan koulussa ja on joulu ja kaikkea (kun täällä tosiaan se suurin osa niistä lahjoista jaetaan vasta sillon 6.1). Puhuttiin, että kohta se helpottaa, kun koulu alkaa taas.

Mutta nyt on jo neljäs kouluviikko alkanut loman loppumisen jälkeen, ja tilanne on vaan muuttunut pahemmaks. Se on mulle ihan sairaan vihanen koko ajan, vaikka en tekis mitään, vaikka mä yritän kuinka olla ilonen ja kiltti sille, annan niiin monien asioiden joita se sanoo ja tekee mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta korvasta ulos, ja yksinkertaisesti oon vaan superpaljon lepsumpi mitä sen vanhemmat, koska en vaan jaksa tapella sen kanssa. Silti se suuttuu mulle. Se osaa myös oikeesti olla niin ilkee, että mun on monesti ollut vaikea uskoa, että se on vaan kaheksan vuotta vanha. Vaikuttaa ihan, kun se ei enää haluais mun olevan täällä. Joudun ihan koko ajan olemaan varpaillani sen kanssa, että mistäköhän se seuraavaks keksii haukkua tai syyttää mua. Se ei myöskään tottele mua enää _yhtään_, joka ikinen aamu on samanlaista taistelua, kun se ei suostu nousta ylös, ei suostu laittaa vaatteita päälle, eikä syömään. Joka kerta se menee siihen, että joudun sanomaan sen vanhemmille, koska se on ainoa keino, millä se alkaa tottelemaan. Vasta kun sen vanhemmat sanoo sille. Oli se monesti tällasta syksylläkin, mutta ei todellakaan tässä määrin, mitä nyt. Sillon oli myös niitä hyviä päiviä, ja päiviä jolloin me naurettiin ja meillä oli hauskaa yhessä. Nyt joka päivä on vaan tappelua.

Tää harmittaa mua tosi paljon, koska se tekee mut tosi väsyneeks ja surulliseks. Se auttaa, että nään kavereita lähes päivittäin ja saan ajatukset muualle, mutta haluisin, että mulla ois täällä kotonakin hyvä olla. Oon aatellut, että jos tää ei kohta tästä lähde muuttumaan, niin pakko jutella hostvanhempien kanssa ja yrittää miettiä, voiko asialle tehä jotain. En kuitenkaan todellakaan haluais lähteä tästä perheestä, koska tää on kaikilla muilla tavoin niin hyvä perhe olla au pair, että en tiiä miten sopeutuisin toiseen perheeseen, jossa mun pitäiskin yhtäkkiä tehä paljon enemmän kaikkea, ja ois paljon vähemmän vapaa-aikaa :-D Ja muutenkin, en tiiä onko tässä vaiheessa enää järkeä mennä uuteen perheeseen, vaan pariks-kolmeks kuukaudeks. Kotiinlähtö ei kuitenkaan oo vaihtoehto, koska mä en todellakaan oo vielä valmis jättämään Madridia taakse. Toivotaan siis, että tää ois vaan joku R:n vaihe joka menis kohta ohi!

Onerva

Ps. Oltiin viime viikonloppuna viettämässä Daphnen synttäreitä ja vikaa iltaa Kapitalissa, jonne meillä oli VIP-varaus. Oli niin huippua!!! Ja Daphnea on jo ikävä ♥